Kestävyysurheilijoilla tavallista enemmän eteislepatus-rytmihäiriöitä

Uutispalvelu Duodecim
18.5.2011
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Yli kolme tuntia viikoittain juoksevat, pyöräilevät tai uivat miehet näyttäisivät saavan muita herkemmin eteislepatus-rytmihäiriöitä. Aiemmissa tutkimuksissa myös eteisvärinä ja sydänperäiset äkkikuolemat on yhdistetty kestävyysurheiluun.

Heart-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 638 eteislepatuspotilaan haastatteluihin. Potilaista 55 ei ollut potenut sydänoireita ennen eteislepatusta eikä heillä ollut sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Tutkijat valitsivat jokaiselle potilaalle kaksi tervettä verrokkia.

Kun verrokeista vain joka kuudes harrasti liikuntaa yli kolme tuntia päivässä, aiemmin terveistä eteislepatuspotilaista niin teki joka toinen, tutkijat havaitsivat. Potilaista noin kolmannes harrasti juoksua, pyöräilyä, uintia tai muuta kestävyyslajia, mutta verrokeista vain joka kahdestoista.

Tutkijat havaitsivat lisäksi, että kestävyysurheilijoiden sydänten vasemmat eteiset olivat suuremmat kuin vähemmän liikkuvien. Mahdollisesti tämä selittää heidän rytmihäiriöriskinsä, tutkijat kirjoittavat.

Uutispalvelu Duodecim
(Heart 2011;97:918–922)
http://heart.bmj.com/content/97/11/918.abstract