Meditaatio vähentää masennusta ja ahdistusta ¿ voi lievittää myös kipuja

Uutispalvelu Duodecim
13.1.2014
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan meditoiminen voi lievittää monia psyykkisiä ongelmia ja stressin aiheuttamia vaivoja. Meditaatiomenetelmien avulla saattavat helpottua mm. masennus- ja ahdistusoireet.

Lähes viidenkymmenen tutkimuksen ja 3 500 potilaan yhteisanalyysi osoittaa erilaisten mindfulness-meditaatiomenetelmien vähentävän ainakin masennusoireita, ahdistuneisuutta ja kipuja. Ne voivat myös poistaa stressiä ja parantaa elämänlaatua yleisemmin, tulokset osoittavat.

Mindfulness-menetelmiä käytetään etenkin kognitiivisen psykoterapian piirissä.

Meditaation hyödyt näkyvät tulosten perusteella noin 8 kuukauden harjoittelun jälkeen, mutta osaa potilaista ne auttavat jo 3¿6 kuukaudessa. Tällöin vaikutukset ovat kuitenkin pienempiä.

Ohjatut meditaatioharjoitukset saattavat lisäksi parantaa tarkkaavaisuutta, unta ja mielialaa sekä auttaa painonhallinnassa ja päihdevieroituksessa, mutta tältä osin tutkimusnäyttö on hyvin niukkaa. Tutkimukset eivät myöskään osoita meditaation olevan tehokkaampaa kuin esimerkiksi liikunnan, lääkkeiden tai terapioiden.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Internal Medicine 2013;DOI:10.1001/jamainternmed.2013.13018)
http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1809754#Abstract