Alhainen syntymäpaino ennustaa sydänperäisiä kuolemia

Uutispalvelu Duodecim
24.2.2014
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Ruotsalaistutkimuksen mukaan alle 2,5-kiloisina syntyvät ovat tavallista alttiimpi monille sairauksille. He myös kuolevat sydänperäisiin syihin todennäköisemmin kuin painavampana syntyvät.

Ruotsalaisten tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä, ja niiden perusteella alle 2,5-kilon painoisena syntyvän riski kuolla sydänperäisiin syihin on lähes kolminkertainen verrattuna normaalipainoisena syntyvään.

Tämä havaittiin tarkastelemalla yli 3,2 miljoonan vuosina 1973¿2008 syntyneen ruotsalaisen rekisteritietoja. Tutkimuksesta rajattiin ensimmäisen elinvuoden aikana sattuneet kuolemat ja sairastumiset.

Alhainen syntymäpaino ennusti myös suurempaa riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen.

Pienikokoisuus ja alhainen syntymäpaino on yhdistetty terveysriskeihin ja kuolleisuuteen aiemminkin, mutta ruotsalaisten tutkimuksessa pystyttiin huomioimaan monien sekoittavien tekijöiden vaikutus.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Epidemiology 2014;179:550¿558)
http://aje.oxfordjournals.org/content/179/5/550.abstract