Kofeiini voi ehkäistä keskosten hengityskatkoksia

Uutispalvelu Duodecim
10.12.2014
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Ensimmäisten elinpäivien aikana aloitettava kofeiinihoito saattaa kanadalaistutkimuksen mukaan ehkäistä pienten keskosvauvojen hengityskatkoksia. Hengityskatkokset ja hengitysongelmat ovat hyvin yleisiä pikkukeskosilla.

Tutkimuksessa kofeiinihoidon tehoa ja etenkin sen aloitusajankohdan vaikutusta selvitettiin 5 100 pikkukeskosena syntyneen vauvan avulla. Osana tutkimusta vauvat saivat kofeiinia joko kahden päivän sisällä syntymästä tai vasta kolmen päivän kuluttua.

Varhaisempaa kofeiinihoitoa saaneiden riski sairastua hengitysongelmia aiheuttavaan bronkopulmonaaliseen dysplasiaan oli noin viidenneksen pienempi kuin myöhempää hoitoa saaneiden. Heillä oli myös vähemmän valtimotiehytongelmia. Kofeiinihoidon ajoittaminen ei vaikuttanut vauvojen muihin oireisiin.

Kofeiinilla on tätäkin ennen hoidettu pikkukeskosten hengityskatkoksia, mutta kanadalaisten tutkimus viittaa siihen, että hoito saattaa myös ehkäistä hengityskatkoksia, jos hoito aloitetaan varhain ja ennen oireiden ilmaantumista. Tulokset olisi silti hyvä varmistaa uusissa tutkimuksissa.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Jama Pediatrics -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Pediatrics 2014; doi:10.1001/jamapediatrics.2014.2223)
http://archpedi.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1935925