Liikunta vähentää lapsen maksarasvaa

Uutiset
12.2.2020
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Lihavilla lapsilla todetaan entistä useammin myös maksan rasvoittumista, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan sitä voidaan vähentää lisäämällä liikuntaa.

Tutkimus julkaistiin Diabetes Care -lehdessä, ja sen perusteella maksan rasvapitoisuus pienenee jo viidessä kuukaudessa lapsilla, jotka alkavat harrastaa intensiivistä liikuntaa kolmesti viikossa. Vastaavaa hyötyä ei saavuteta pelkillä ruokavalio- ja muilla elämäntapamuutoksilla, mutta ne kyllä pudottavat painoa, vähentävät vyötärön seudun rasvaa ja parantavat insuliinitasoja.

Maksan rasvoittuminen ja rasvamaksa ovat haitaksi, sillä ne suurentavat diabetesriskin lisäksi vaaraa sairastua myöhemmin sydän- ja verisuonitauteihin ja aivoverenkiertohäiriöihin. Maksa voi myös vaurioitua ja aiheuttaa vakavan maksasairauden.

Pitkään rasvamaksaa pidettiin vain aikuisten ja etenkin alkoholin suurkuluttajien ongelmana, mutta lihavuusepidemian myötä rasvamaksaa on alkanut olla myös lapsilla. Lihavuuden ja vähäisen liikunnan lisäksi runsas sokerin syöminen edistää maksan rasvoittumista, sillä liika sokeri muuttuu maksassa rasvaksi.

Tutkimukseen osallistui 116 ylipainoista tai lihavaa espanjalaislasta, jotka osana tutkimusta satunnaistettiin viideksi kuukaudeksi joko perhepohjaiseen elämäntapaohjaukseen tai lisäksi valvottuun liikuntaohjelmaan. Lapset olivat keskimäärin 10-vuotiaita.

Uutispalvelu Duodecim

(Diabetes Care 2020;43:306–313)

https://doi.org/10.2337/dc19-0351