Yhdysvaltalaistutkimus: lasten rasvamaksa yleistynyt huomattavasti

Uutiset
8.12.2020
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Rasvamaksaa pidettiin pitkään vain aikuisten ja alkoholin suurkuluttajien ongelmana, mutta lihavuusepidemian myötä sitä on alkanut olla myös lapsilla. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella lasten rasvamaksatapaukset ovat yleistyneet merkittävästi.

Tutkimus julkaistiin Pediatrics-lehdessä, ja siinä etsittiin terveysrekistereistä tietoja kaikista vuosina 2009–2018 rasvamaksadiagnoosin saaneista 5–18-vuotiaista.

Aineiston perusteella lasten rasvamaksadiagnoosit selvästi yleistyivät tarkasteltuna ajanjaksona. Vuonna 2009 rasvamaksaa poti keskimäärin 36 yhdysvaltalaislasta sadastatuhannesta, mutta vuonna 2018 tapauksia oli jo 58 sataatuhatta kohden.

Rasvamaksalla tarkoitetaan rasvan runsasta kertymistä maksasolujen sisään, minkä seurauksena maksa voi suurentua huomattavasti. Rasvan kertyminen maksasoluihin on usein merkki laajasta aineenvaihdunnan häiriöstä, joka altistaa diabetekselle, verenpaineen nousulle, veren rasva-arvojen muutoksille ja muille sairauksille.

Lihavuuden ja vähäisen liikunnan lisäksi runsas sokerin syöminen edistää maksan rasvoittumista, sillä liika sokeri muuttuu maksassa rasvaksi. Tutkimusten mukaan lasten maksojen rasvoittumista voidaan vähentää intensiivisellä viikoittaisella liikunnalla.

Uutispalvelu Duodecim

(Pediatrics 2020;146:e20200771)

https://doi.org/10.1542/peds.2020-0771