Maallikot tunnistavat vastasyntyneen kipuilmeet

Uutispalvelu Duodecim
21.10.2000
Uutispalvelu
uutispalvelu duodecim

Vastasyntyneiden kivun arviointi on vaikeaa, mutta vastoin vuosikymmenen takaisia käsityksiä pikkuvauvoilla on jo hyvin kehittyneet kipuradat ja kipua voidaan myös lievittää. Brasilialaistutkijat ovat selvittäneet, miten hyvin aikuiset osaavat tunnistaa vastasyntyneen kipua valokuvista. Tutkimuksessa ilmeni, että vastasyntyneen kasvonilmeet kuvastavat hyvin kivun tuntemuksia ja toimivat näin tehokkaana vuorovaikutuksen välineinä. Hieman yllättäen terveydenhoitohenkilöstö tunnisti tässä kokeessa maallikkoja huonommin vauvojen ilmeitä.

Tutkimukseen osallistui Sao Paulossa Brasiliassa 400 aikuista, joista osa oli terveydenhoidon ammattilaisia ja osa maallikkoja. Haastattelut tehtiin vastasyntyneiden teho-osastolla, lastenosastolla sekä yliopistosairaalan ja yksityissairaalan klinikalla. Koetta varten oli otettu valokuvat kolmesta terveestä vastasyntyneestä vauvasta, joiden verensokeri piti mitata. Kolmen vauvan kasvot oli kuvattu levon aikana sekä sitten valoaltistuksessa, kantapäätä rapsutettaessa ja kantapäästä otetun verikokeen aikana. Koehenkilöt saivat minuutin ajan katsoa kuvia ja arvioida, missä kuvissa vauvat tuntevat kipua. Lähes 90 % maallikoista tunnisti kivun ilmeet oikein ainakin kahdessa kolmesta kuvasarjasta. Samaan ylsi ammattilaisista hieman yli 70 %. Tutkijoiden mukaan tulosta ehkä selittävät muut persoonallisuuteen ja ammattiin liittyvät seikat kuin se, työskenteleekö henkilö terveydenhoitoalalla.

Uutispalvelu Duodecim
(Arch Pediatr Adolesc Med. 2000;154:1009-1016)

Lähde