B12-vitamiinin vähyys saattaa kutistaa iäkkäiden aivoja

Uutispalvelu Duodecim
30.9.2011
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Hermostolle tärkeän B12-vitamiinin vähyys liittyy iäkkäillä aivojen kutistumiseen sekä muistin ja muiden ajatustoimintojen heikentymiseen. Hiljattain B12-vitamiinin vähyys yhdistettiin myös Alzheimerin tautiin.

B12-vitamiinia saa lähinnä eläinperäisistä ruoista kuten lihasta, kalasta, maidosta ja munista.

Tiedot käyvät ilmi Neurology-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, johon osallistui 121 yli 65-vuotiasta yhdysvaltalaista. Osallistujille tehtiin aivokuvauksia, neurologisia testejä sekä verikokeita, joista varsinaisen B12-pitoisuuden lisäksi mitattiin viittä merkkiainetta, jotka kertovat B12-vitamiinin riittävyydestä.

Runsaan neljän vuoden seurannan jälkeen muisti ja monet muut ajatustoiminnot olivat heikentyneet enemmän osallistujilla, joilla neljän merkkiaineen pitoisuudet olivat olleet pienet tutkimuksen alkaessa. Lisäksi heidän aivonsa olivat pienentyneet enemmän, tutkijat raportoivat.

Tutkijat huomauttavat, että on vielä liian aikaista sanoa olisivatko nyt havaitut vaikutukset estyneet, jos osallistujien B12-saantia olisi lisätty. Tulosten tulkintaa hankaloittaa myös se, että merkkiaineista poiketen varsinainen B12-pitoisuus ei vaikuttanut tuloksiin. Iäkkäillä B12:n vajaus on tosin vaikea havaita vain vitamiinin pitoisuutta mittaamalla.

Mahdollisista rajoitteista huolimatta tulokset vahvistavat B12-vitamiinilla olevan osansa iäkkäiden aivojen toiminnassa, ja sen vuoksi sen riittävyydestä tulisi huolehtia.

Uutispalvelu Duodecim
(Neurology 2011;77:1276–1282)
http://www.neurology.org/content/77/13/1276.abstract