Suola nostaa myös lasten verenpainetta

Uutispalvelu Duodecim
11.10.2012
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Vanhempien kannattaisi tarkistaa kuinka paljon heidän lapsensa käyttävät suolaa, sillä runsas suolan käyttö nostaa myös lasten verenpainetta. Etenkin ylipainoiset lapset ovat herkkiä suolan vaikutuksille, tuore tutkimus osoittaa.

Suolaan liittyvä verenpaineen nousu ei lapsilla ole kovin suuri, mutta lapsuudessa kohonnut verenpaine ennustaa korkeaa verenpainetta myös aikuisiässä, mikä puolestaan altistaa sydän- ja verisuonitaudeille sekä monille muille sairauksille.

Pediatrics-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 6 200:n 8¿18-vuotiaan lapsen ja nuoren terveystietoihin, jotka kerättiin vuosina 2003¿2008 osana suurta terveystutkimusta. Lasten ruokavalio ja suolan saanti arvioitiin useasti tutkimuksen aikana.

Tulokset osoittivat jokaisen päivittäisen suolagramman hieman nostavan lasten systolista verenpainetta etenkin, jos lapsi oli ylipainoinen. Ylipainoisilla lapsilla runsas suolan käyttö myös liittyi niin sanottuun esiverenpainetautiin, joka tarkoittaa verenpaineen kohoamista lähelle varsinaisen verenpainetaudin lukemia.

Tutkimukseen osallistuneet lapset söivät keskimäärin 3,4 grammaa suolaa päivittäin, mikä on hieman yli suosituksen. Suomessa lasten suolan saantia pidetään sopivana, kun päivittäinen annos ei ylitä 3 grammaa. Aikuisten saantisuositus on enintään 5 grammaa päivässä, mutta suuri osa syö suolaa selvästi enemmän.

Uutispalvelu Duodecim
(Pediatrics 2012;DOI:10.1542/peds.2011-3870)
http://pediatrics.aappublications.org/content/early/2012/09/12/peds.2011-3870.abstract