Ilmansaasteet saattavat heikentää munuaisten toimintaa

Uutispalvelu Duodecim
13.6.2013
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Tiheästi liikennöityjen katujen lähellä asuvat saattavat ilmansaasteiden takia kokea munuaisten toiminnan heikentymistä. Jos tämä yhdysvaltalaistutkijoiden havainto varmistuu, saattaa ilmansaasteiden terveyshaitat olla tiedettyä laajempia.

Tutkimuksessa munuaisten toiminta selvitettiin 1 100 bostonilaiselta aivoinfarktipotilaalta vuosina 1999¿2004. Lisäksi analyysissa huomioitiin monia taustamuuttujia kuten ikä, lääkitykset ja tulotaso.

Analyysissa paljastui, että munuaisten toiminta oli heikommalla tolalla potilailla, jotka asuivat 50 metrin säteellä suuresta tiestä kuin potilailla, joiden koti oli ainakin kilometrin päässä lähimmästä suuresta ja tiheästi liikennöidystä tiestä. Heidän munuaistensa toiminta oli tasolla, joka tavallisesti havaitaan neljä vuotta vanhemmilla ihmisillä.

Tutkijat huomauttavat, ettei tulosten perusteella ole täysin varmaa, että juuri ilmansaasteet aiheuttivat munuaisten heikentymisen, mutta tämä on mahdollista esimerkiksi, jos munuaisten verenkierto vaikeutuu. Munuaisten vajaatoiminta on myös sydän- ja verisuonitautien riskitekijä.

Tulokset julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Epidemiology & Community Health 2013;DOI:10.1136/jech-2012-202307)
http://jech.bmj.com/content/early/2013/04/26/jech-2012-202307.abstract