Päivittäinen sokerilimujen juominen saattaa vaikuttaa nuorten kolesterolitasoihin

Uutispalvelu Duodecim
8.7.2013
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Paljon sokerilimuja ja sokeroituja mehuja juovat nuoret lihovat muita todennäköisemmin, mutta heillä havaitaan myös lihavuudesta riippumattomia kolesterolitasojen muutoksia, jotka voivat olla terveydelle vahingollisia pitemmällä aikavälillä.

Tähän viittaa tuore australialaistutkimus, jossa sokerilimujen kulutuksen nousu liittyi triglyseridirasvahappojen lisääntymiseen sekä ns. hyvän HDL-kolesterolin pitoisuuden pienentymiseen.

Nuoret, jotka alkoivat juoda enemmän sokerijuomia, myös lihoivat muita todennäköisemmin, mutta lihominen ei selittänyt havaittuja kolesterolivaikutuksia. Liikakilojen sijaan selittäväksi tekijäksi paljastuikin nuorten ruokavalio, joka osin selitti sokerilimuihin liitetyt vaikutukset. Sokerijuomien nauttiminen todennäköisesti kuvastaakin laajemmin nuorten ruokailutottumuksia ja elämäntapoja, jotka yhdessä johtavat terveysriskien kasaantumiseen, tutkijat kirjoittavat.

Sokerilimut ja sokeroidut mehut on lihomisen lisäksi yhdistetty mm. diabetesriskiin, mutta vaikutukset nuorten kolesterolipitoisuuteen on havaittu vain muutamassa tutkimuksessa. Tulokset on siksi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa.

Tutkimus julkaistiin tieteellisessä American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Se perustui 1 400 nuoren terveys- ja ruokavaliotietoihin, jotka kerättiin nuorten ollessa 14- ja 17-vuotiaita. Sokerilimuja nuoret joivat päivittäin keskimäärin hieman yli tölkillisen.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2013;doi:10.3945/ajcn.112.051383)
http://ajcn.nutrition.org/content/early/2013/05/29/ajcn.112.051383.abstract