Kaksisuuntainen mielialahäiriö lisää ennenaikaisia synnytyksiä

Uutispalvelu Duodecim
7.11.2014
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevien lapset syntyvät ennenaikaisina todennäköisemmin kuin muiden naisten, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimus ei paljasta, mistä yhteys tarkalleen johtuu, mutta samanlainen ilmiö on havaittu myös muita mielenterveysongelmia potevilla.

Kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle on ominaista vuorottelevat masennus- ja maniajaksot. Jaksojen välillä potilas voi olla täysin oireeton.

Tulosten perusteella sairaalahoitoa kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi tarvinneiden lapset syntyvät tavallista todennäköisemmin ennenaikaisina, mutta heidän vauvansa ovat myös tavallista useammin isokokoisia ja tarvitsevat sairaalahoitoa kuukauden sisällä syntymästä. Lisäksi synnynnäiset epämuodostumat ja muut komplikaatiot ovat todennäköisempiä kuin vauvoilla, joiden äiti ei sairasta kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Naisilla kaksisuuntainen mielialahäiriö alkaa usein iässä, jossa he myös todennäköisesti saavat lapsia. Usein sairauden oireet pahentuvat raskauden aikana ja valtaosa äideistä tarvitsee oireiden takia sairaalahoitoa raskauden aikana. Hoitamattomat maniajaksot ovat erityisen vaarallisia, koska niihin liittyy hillitöntä käytöstä ja vaikeuksia huolehtia itsestään.

Tulokset julkaistiin American Journal of Obstetrics and Gynecology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Obstetrics and Gynecology 2014)
http://www.ajog.org