Yhdysvaltojen terveysmenot kasvavat edelleen, mutta tahti hidastunut

Uutispalvelu Duodecim
9.1.2015
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Yhdysvaltojen terveysjärjestelmä on länsimaittain kallis ja sen menot ovat kasvaneet jatkuvasti aina 1960-luvulta alkaen. Nyt tuo kustannusten kasvu on kuitenkin hitaampaa kuin koskaan aikaisemmin, British Medical Journal raportoi.

Tuoreiden tilastotietojen perusteella terveydenhuollon kustannukset nousivat 3,6 prosenttia vuonna 2013, minkä jälkeen kustannukset olivat 2 350 miljardia euroa vuodessa. Nousu oli noin puoli prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2012.

Tutkijat pitävät todennäköisenä, että kehitys johtuu Yhdysvaltojen talouden heikosta taloustilanteesta eikä niinkään terveydenhuollon muutoksista ja uudistuksista. Samanlainen kehityskulku on havaittu aiempien taloustaantumien ja lamojen yhteydessä. Suuri kysymys onkin lähtevätkö kustannukset jälleen entisenlaiseen kasvuun taloustilanteen parannuttua.

Yhdysvalloissa on meneillään suuri terveydenhuollon uudistus, jonka yksi tavoite on hillitä kustannusten kasvua. Yhdysvallat kuluttaa terveydenhuoltojärjestelmäänsä enemmän kuin yksikään länsimaa sekä absoluuttisesti että suhteellisesti mitattuna. Suuret menot eivät kuitenkaan tuota samassa suhteessa parempia hoitotuloksia.

Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2014;349:g7534)
http://www.bmj.com/content/349/bmj.g7534