Terveellinen ruokavalio voi ehkäistä keuhkoahtaumatautia

Uutispalvelu Duodecim
12.2.2015
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Tupakoinnin lopettaminen on paras tapa välttyä keuhkoahtaumataudilta, mutta sairastumisriskiään voi pienentää myös noudattamalla terveellistä ruokavaliota. Samanlainen ruokavalio pienentää myös sydän- ja verisuonitautien sekä syöpien vaaraa, tuore tutkimus osoittaa.

Riski sairastua keuhkoahtaumatautiin on noin kolmanneksen pienempi henkilöillä, joiden ruokavaliossa on runsaasti kasviksia, täysjyväviljoja, monityydyttymättömiä rasvoja ja pähkinöitä sekä vähänlaisesti punaista lihaa, lihajalosteita, teollisesti käsiteltyjä viljoja ja lisättyä sokeria sisältäviä elintarvikkeita.

Ruokavalioon liitetty vaikutus havaittiin sekä entisillä että nykyisillä tupakoitsijoilla sekä miehillä ja naisilla. Myöskään osallistujien ikä, fyysinen aktiivisuus, painoindeksi tai etninen tausta eivät vaikuttaneet yhteyteen.

Terveellinen, paljon kasviksia sisältävä ruokavalio voi mm. vähentää kehon oksidatiivista kuormitusta, mikä puolestaan voi pienentää keuhkoahtaumataudin riskiä. On myös todennäköistä, että terveellisesti syövät elävät muutenkin terveellisemmin kuin ruokavalioon vähemmän huomiota kiinnittävät.

Keuhkoahtaumatautia sairastaa 12 prosenttia yli 64-vuotiaista suomalaismiehistä ja 3 prosenttia naisista. Tupakoivista yli 64-vuotiaista miehistä keuhkoahtaumaa sairastaa yli kolmannes.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa.

Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2015;350:h286)
http://www.bmj.com/content/350/bmj.h286