Kahvia juovat elävät pitempään myös Japanissa

Uutispalvelu Duodecim
17.3.2015
Uutispalvelu Duodecim
uutispalvelu duodecim

Kahvinjuojat saattavat elää jonkin verran muita pitempään, tuore japanilaistutkimus osoittaa. Samanlaisia tuloksia on saatu myös aiemmin ja eri puolilla maailmaa.

Japanilaisten tutkimuksessa kahvinjuojien kuolleisuus oli yhdeksäntoistavuotisen seurannan aikana 10¿25 prosenttia vähäisempää kuin kahvia vierastavien. Yhteys havaittiin jo yhden kupillisen päivässä juovilla, mutta suurimmillaan se oli 3¿4 kuppia päivittäin nauttivilla.

Tutkimukseen osallistui 90 000 japanilaista 40¿69-vuotiasta tervettä miestä ja naista. Yhdeksäntoistavuotisen seurannan aikana heistä 13 000 menehtyi. Kahvi liittyi alhaisempaan riskiin menehtyä sydäntauteihin, aivoverenkierron häiriöihin ja hengityssairauksiin.

Kahvin mahdollisia terveyshyötyjä on tutkittu runsaasti ja todennäköisesti kahvi voi pienentää ainakin diabeteksen ja ehkä myös sydän- ja verisuonitautien vaaraa. Kahvin lisäksi kuitenkin hyvin moni muukin seikka voi selittää yhteydet.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2015;DOI:10.3945/ajcn.114.104273)
http://ajcn.nutrition.org/content/early/2015/03/11/ajcn.114.104273.abstract