Ei lehmänmaitoa vastasyntyneelle – vähentäisi allergiariskiä

Uutiset
25.10.2019
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Lehmänmaitoa äidinmaidon lisäksi saavat vastasyntyneet ovat muita alttiimpia saamaan maitoallergian, mutta myös muita ruoka-aineallergioita, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.

Osana tutkimusta runsaat 300 vastasyntynyttä japanilaislasta satunnaistettiin joko ryhmään, joka sai ainoastaan äidinmaitoa kolmen ensimmäisen päivän ajan, tai ryhmään, joka sai lisäksi lehmänmaitovalmistetta.

Lehmänmaitoallergia kehittyi selvästi useammin lapsille, jotka olivat saaneet lehmänmaitovalmistetta, tutkijat havaitsivat. Ennen toista syntymäpäiväänsä maitoallergian oli saanut 32 prosenttia lehmänmaitoa vastasyntyneenä saaneista, mutta vain 17 prosenttia pelkkää äidinmaitoa saaneista. Myös muut ruoka-aineallergiat olivat heillä harvinaisempia, tulokset osoittivat.

Japanilaisten havainnot viittaavat lehmänmaitoallergian kehittyvän todennäköisemmin, jos lapsi saa lehmänmaitovalmistetta ensimmäisen kolmen päivän aikana. Näin ollen lehmänmaitovalmisteita ei todennäköisesti kannattaisi antaa näin pienille vauvoille.

Suomessa noin kahdella prosentilla alle 3-vuotiaista lapsista todetaan lehmänmaitoallergia. Se ilmaantuu yleensä imeväisiässä, kun lehmänmaitoa sisältäviä korvikkeita tai ruokia on alettu käyttää säännöllisesti. Suurella osalla maitoallergia menee ohi iän myötä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Pediatrics 2019;DOI:10.1001/jamapediatrics.2019.3544)

https://doi.org/10.1001/jamapediatrics.2019.3544