Joka viides kuolema johtuu sepsiksestä

Uutiset
29.1.2020
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Sepsikseen eli verenmyrkytykseen menehtyy todennäköisesti enemmän ihmisiä kuin tähän asti on tiedetty. Tuoreen arvion perusteella globaalisti jopa viidennes kaikista kuolemista liittyy sepsikseen. Sepsis syntyy, kun bakteereja pääsee verenkiertoon, ja ne aiheuttavat infektiotilan.

Selvitys perustuu Global Burden of Disease Studyn mittaviin aineistoihin, ja niiden perusteella vuonna 2017 arviolta 49 miljoonalla ihmisellä todettiin sepsis. Sepksikseen menehtyi 11 miljoonaa ihmistä.

Valtaosa eli 85 prosenttia tapauksista sattui köyhissä ja keskituloisissa maissa. Sairastumiset olivat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Noin 40 prosenttia tapauksista todettiin alle viisivuotiailla.

Luvut ovat suurempia kuin aiemmissa tutkimuksissa, mikä johtuu todennäköisesti aiempien tutkimusten rajoituksista. Toisin kuin nyt julkaistussa selvityksessä niissä on harvoin ollut mukana sairaaloiden ulkopuolella sattuneita sepsistapauksia.

Vaikka sepsis on edelleen hyvin yleinen, sairastumiset ovat tulosten mukaan vähentyneet vuodesta 1990. Globaalisti yleisin kuolemaan johtavan sepsiksen syy on hengitystieinfektio.

Sepsiksen yleisin oire on korkea kuume, joka voi viedä huonoon kuntoon jo muutamassa tunnissa. Myös yleiskunnon äkillinen heikentyminen on keskeinen sepsiksen merkki varsinkin iäkkäillä ja vakavia yleissairauksia potevilla, joille ei välttämättä kehity kuumeoireita.

Sepsis vaatii aina ripeän antibioottihoidon aloittamisen. Jo muutaman tunnin viive potilaan hoitoon tulon jälkeen huonontaa eloonjäämisen mahdollisuutta. Ennen antibioottien aikaa kaikista verenmyrkytyspotilaista kuoli 80 %, antibioottien alkuaikoina noin 30 % ja nykyään noin 15 %. Köyhissä maissa ongelmana onkin hoidon saaminen.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet 2020;DOI:10.1016/S0140-6736(19)32989-7)

https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(19)32989-7/fulltext