Skotlantilaistutkimus: opettajat eivät suurentuneessa vakavan koronainfektion vaarassa

Uutiset
22.9.2021
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Vaikka opettajien voisi kuvitella altistuvan koronavirustartunnoille ammattinsa vuoksi, tuoreen tutkimuksen perusteella he eivät näytä olevan muita suuremmassa vaarassa joutua sairaalahoitoon koronavirustartunnan vuoksi. Myöskään vakavat tehohoitoa edellyttävät sairastumiset eivät ole heillä yleisempiä, skotlantilaistutkimus osoittaa.

Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä ja siinä tarkasteltiin skotlantilaisopettajien sairastumisia epidemian eri aikoina. Analyysi kattoi tiedot 130 000 koronavirustartunnan saaneesta ja 1,3 miljoonasta verrokista. Opettajia oli 26 000.

Tulosten perusteella opettajien riskit eivät juuri eronneet muissa ammateissa toimivien aikuisten riskeistä. Sairaalahoitoa edellyttäviä koronavirustartuntoja heillä oli saman verran kuin muillakin ja vakavia tautimuotoja jopa vähemmän. Myöskään opettajien perheenjäsenet eivät olleet suurentuneessa vaarassa.

Opettajien riskit olivat pienimmillään koulujen ollessa kiinni, mutta ne eivät nousseet muuta väestöä suuremmiksi silloinkaan, kun koulut avattiin ja lähiopetusta jatkettiin.

Tulokset eivät välttämättä ole suoraan sovellettavissa Suomeen, mutta samansuuntaisia havaintoja on tehty myös täällä. Suomessa korona-altistumiset kouluissa eivät ole aiheuttaneet merkittäviä määriä jatkotartuntoja. Opettajien ja koulun muiden aikuisten tartunnat ovat tulleet pääosin muilta työyhteisön aikuisilta.

Uutispalvelu Duodecim

(BMJ 2021;374:n2060)

https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2060