Stressihäiriöt eivät todennäköisesti syöpäriski

Uutiset
19.10.2022
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Stressi ja stressihäiriöt on joissain tutkimuksissa yhdistetty suurentuneeseen syöpäriskiin, mutta tuoreen ruotsalaisselvityksen perusteella yhteys ei ole lainkaan selvä. Tulokset viittaavat siihen, että stressihäiriöiden sijaan syöpäriski selittyy muilla seikoilla.

Tutkimuksessa 168 000 ruotsalaista, jotka olivat sairastuneet traumaperäiseen stressireaktioon tai muuhun stressihäiriöön vuosina 1981–2016, verrattiin 1,6 miljoonaan terveeseen samanikäiseen. Toisessa analyysissa vertailukohtana olivat stressihäiriötä potevien terveet sisarukset.

Pisimmillään 35-vuotisen seurannan aikana stressihäiriötä potevat sairastuivat syöpään 3 prosenttia ja menehtyivät syöpään 13 prosenttia todennäköisemmin kuin terveet verrokit. Yhteydet kuitenkin katosivat, kun potilaita verrattiin sisaruksiin, joilla ei ollut stressihäiriöitä.

Se, ettei syöpäriskiä havaittu sisaruksiin verrattaessa, viittaa riskin liittyvän stressin sijaan perhetaustaan, perimään tai kasvuympäristön riskitekijöihin. Myös yhteiset haitalliset elämäntavat voivat selittää riskiä.

Ruotsalaisten havainnot perustuvat laajaan ja laadukkaaseen aineistoon, mutta ne olisi silti hyvä varmistaa lisätutkimuksissa.

Tulokset julkaistiin European Journal of Epidemiology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(European Journal of Epidemiology 2022;37:947–958)

https://doi.org/10.1007/s10654-022-00898-x