Glaukooma tuskin dementian riskitekijä

Uutiset
17.11.2022
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Glaukooma-silmäsairaus on yhdistetty dementian vaaraan joissain tutkimuksissa, mutta tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella yhteys on korkeintaan hyvin heikko.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Geriatrics Society -lehdessä, ja sen perusteella glaukoomaa sairastavien muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot eivät käytännössä heikentyneet sen nopeammin kuin muidenkaan. Myöskään glaukoomadiagnoosin seurannan aikana saaneet eivät eronneet verrokeista.

Joitain yhteyksiä analyysissa näkyi, mutta ne olivat niin heikkoja, ettei niillä ole käytännössä merkitystä, tutkijat kirjoittavat. Tutkimuksessa huomioitiin myös glaukooman eri muodot.

Havaintojen perusteella itse glaukooma ei todennäköisesti suurenna muistisairauksien vaaraa, mutta aiempien tutkimusten valossa on silti mahdollista, että glaukooman aiheuttama näkövammaisuus altistaa dementialle.

Tutkimukseen osallistui 7 000 yli 51-vuotiasta yhdysvaltalaista, joita seurattiin pisimmillään 18 vuoden ajan.

Glaukooma on hitaasti etenevä näkövammaisuutta aiheuttava silmäsairaus, jota sairastaa noin 90 000 suomalaista. Se yleistyy iän myötä ja valtaosa hoidettavista potilaista on yli 65-vuotiaita. Silmänpaineen alentaminen on ainoa tunnettu hoito glaukoomaan.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of the American Geriatrics Society 2022;70:2827–2837)

https://doi.org/10.1111/jgs.17903